Koti, Sisustus, Yleistä

Sisustusvuosi 2019 poikkeaa radikaalisti edellisistä. Ruma on nyt kaunista, perintökalleudet saa kaivaa esiin, ja kaiken pitää olla mahdollisimman yksilöllistä. Kultakehyksinen peili yhdistetään lohenpunaiseen samettiin, astiat saavat olla käsintehtyä ja rosoista keramiikkaa, ja ne katetaan käsittelemättömästä puusta tehdyn pöydän päälle. Kaiken kruunaa Flosin innovatiivinen, puhutteleva ja samalla kertaa sekä monimutkainen että simppeli valaisin. Tällainen on esimerkiksi Flosin kattokruunu, joka sopisi minimalistinkin kotiin. Lue Flosin designvalaisimista lisää täältä: https://www.valaisinmestari.fi/flos/.

Värien ykkösinä hohtavat oranssin sävyt

Vuoden 2019 kuumimmat sisustusvärit ovat oranssin sävyjä. Verhoissa, astioissa, sohvatyynyissä, matoissa ja muissa tekstiileissä hehkuvat niin persikka, koralli, lohenpunainen kuin okra. Lisäksi muodikkaita värejä kodin sisustuksessa ovat mintun- ja oliivinvihreä. Voisi olla aika radikaalia vetäistä koko huone oranssiksi tai vihreäksi – jos seinien maalaus tai tapetointi on ajankohtaista, kokeile ensin tehosteseinää sängyn, television tai ruokapöydän taakse. Väreissä ja kuvioissa on havaittavissa vaikutteita värikkäiltä 1970- ja 80-luvuilta.

Minimalismi korvataan maksimalismilla

Pöytä

Mattavärit ja minimalismi ovat olleet jo pitkään muodissa. Vuosi 2019 tekee tässäkin poikkeuksen. Kaikkea saa olla paljon. Nyt on oikea aika kaivaa esiin kaikki koristeelliset peilit ja taulut ja persoonalliset sisustusesineet. Varsinkin kulta on pop, ja peilipintoja ei säästellä. Jotta liian kirjavalta kiinakauppatunnelmalta vältytään, kannattaa värit sävyttää samaan sävyyn, mutta materiaalit saavat olla iloisesti sekaisin. Laita pöydälle pellavaa, ikkunoihin silkkiä, sohvalle samettia ja lattialle juuttia! Kaiken kruunaa pitsirimssu siellä täällä.

Tuntoaistin hemmottelua

Vuoden 2019 sisustustrendeissä korostuu tuntoaistin hemmotteleminen. Pintastruktuuri on uusi musta niin verhoissa ja muissa kankaissa, kuin tapeteissa, kaakeleissa ja huonekaluissakin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi rouheista luonnonmateriaaleista valmistettuja tekstiileitä, kohokuvioisia kaakeleita ja laattoja, tekstiilipintaista tapettia ja pöytää, mikä puupintaa ei ole käsitelty.

Kankaista muodikkain on nyt sametti, ja silkki tulee hyvänä kakkosena. Keraaminen astia – varsinkin hieman epätäydellinen, luonteikas ja parhaimmassa tapauksessa jopa rosoinen – saa kunniapaikan pöydällä. Uusia astioita ei enää mennä hankkimaan siihen isoon ruotsalaisfirmaan, jonka nimessä on neljä kirjainta, vaan käsityöläiskortteleihin ja huutokauppoihin. Tosin isotkin yritykset ovat heränneet tähän trendiin ja ottaneet myyntiin myös pienten valmistajien ja käsityöläisten tuotteita.

Inspiraatiota luonnosta ja tietokonepeleistä

Tapeteissa ja kankaissa on nyt avaruusaiheisia teemoja. Revontulien lisäksi niissä esiintyy tähtiä ja planeettoja. Psykologisesti ajateltuna voitaisiin todeta, että koska emme koe voivamme hallita luonnonilmiötä, meitä ja pelkotilojamme rauhoittaa se, että voimme vangita niitä kankaaseen tai tapettiin. Samalla avaruuskuviot ovat useimmille meistä tuttuja myös erilaisten tietokonepelien kautta. Kuosin suunnittelija ja tapetin loppukäyttäjä saattavat molemmat harrastaa samaa avaruusaiheista virtuaalipeliä.

Persoonallisuus ja epätäydellisyys kunniaan

Enää kodin ei tarvitse näyttää sisustuslehdestä repäistyltä, vaan yksilöllisyys, persoonallisuus, rönsyily ja epätäydellisyys ovat arvostettuja ominaisuuksia. Ruma on kaunista – laita siis rohkeasti esille se maljakko tai patsas, joka syystä tai toisesta on jäänyt kaappien kätköihin. Huumori  ja rento sisustus kuuluvat nyt niin muodikkaaseen kotiin, siksi voit sekoittaa rauhassa eri aikakausien tyylejä, ja laittaa kirsikaksi kakun päälle kaikki oudot matkamuistosi. Hullunkuriset esineet herättävät varmasti keskustelua kesäjuhlissa tai illanistujaisissa!

Mitä jos vuonna 2020 kaikki on erilaista?

Muodissa on se huono puoli, että se vaihtuu usein. Juuri kun olet päivittänyt vaatekaappisi tai kotisi sisustuksen, saatkin huomata, että muotimaailmassa puhaltavat täysin uudet tuulet. Seinät on ehdottomasti maalattava uudelleen, sohvan design on auttamattoman vanhanaikainen, eikä kukaan enää käytä kaitaliinoja. Mitä jos vuonna 2020 kaikki on toisin – kannattaako lähteä sisustamaan kotiaan vuoden 2019 trendien mukaisesti?

Vuoden 2019 trendeissä on se hyvä puoli, että uutta ei ole pakko ostaa, vaan peilit, 70-lukua henkivät verhot, kipsipatsaat, matkamuistot ja antiikkipeilit saattavat löytyä omasta takaa (tai mummolan ullakolta). Persoonallisuutta ja omaleimaisuutta korostavat tyylin voi ”jättää päälle”, sillä yksilölliset kodit ovat kutsuvia ja viihtyisiä. Jos vaihdat valaisimia tai kalusteita, kannattaa hankkia ajatonta designiä, mikä pitää pintansa muodin ailahteluista välittämättä. Siksi esimerkiksi valaisimissa kannattaa suosia klassikkovalaisimia, ei kiinalaista halpatuotantoa. Jos päätät seurata muotivärejä ja -kuoseja, ei se tule kovin kalliiksi, jos jätät seinät maalaamatta ja sohvat uusimatta, ja uusit vain tekstiilejä.

Koti, Rahaa, Yleistä

Lainan hankkiminen

Tarkallekin rahankäyttäjälle tulee yllättäviä menoja, joihin ei ole voinut ennalta varautua. Jos tili on tyhjä, luottokortilla ei ole käyttövaraa (tai luottokorttia ei ole) eikä ole aikaa hakea pankkilainaa, palvelevat sinua onneksi monet rahoituslaitokset. Tarvitsetko pikaluottoa heti? Muutama klikkaus ja lyhyen sekä yksinkertaisen lainahakemuksen täyttäminen netissä riittävät, ja saat lukuisia lainatarjouksia vertailtavaksi. Niiden joukosta voit valita itsellesi parhaita ehtoja tarjoavan yrityksen, ja rahat ovat tililläsi nopeimmillaan kymmenessä minuutissa.

Pikaluotto on hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos aloitat säästämisen jo tänään, saatat joku päivä olla tilanteessa, jossa sinulla on muutaman tuhannen euron vararahasto, josta voit ottaa lainaa sitä tarvitessasi. Et ehkä ikinä enää tarvitse pikaluottoja tai luottokortteja, jos onnistut keräämään kokoon tällaisen rahasumman. Kymppi kuussa on hyvä alku!

Mihin kaikkeen pikaluottoa voi käyttää?

Laskujen maksaminen

Pikaluottoa voi käyttää ihan mihin vain. Pikaluottoa ei kannata ottaa maksaakseen pois vanhoja velkoja, varsinkin, jos niiden korko on matalampi kuin pikaluoton korko. Parempia käyttökohteita ovat äkilliset menot, kuten lääkärilasku, apteekkiostokset tai pakolliset kodin hankinnat. Esimerkiksi jääkaapin tai hellan hajoaminen saattaa laittaa arjen mullin mallin. Ilman astianpesukonetta tai tiskikonetta pärjää vallan hyvin, onhan tiskiharja keksitty ja nyrkkipyykkiä osaa jokainen pestä, jos esimerkiksi tutuilla tai taloyhtiöllä ei ole tarjota pyykkikonetta käytettäväksi. Jääkaappia ei kuitenkaan ole helppo korvata – varsinkaan kesäkuumalla. Maito happanee, pakasteet sulavat ja juusto homehtuu, jos jääkaappi hajoaa. Hellakin on perusvälttämättömyys. Mikroaterioiden syöminen on pitkän päälle epäterveellistä, ja ulkona aterioimisesta kolme kertaa päivässä tulee erittäin kallista.

Pikaluottoa ilman reaalivakuuksia tai henkilötakaajia saa helposti muutaman satasen, eli sen, mitä uusi jääkaappi tai hella maksaa. Pikaluottoa voi saada jopa 5000 euroa, jos rahoituslaitos arvioi maksukykysi riittäväksi. Viidellä tonnilla saa jo vaikka mitä. Auton korjaamiseen menee helposti 500 euroa, enemmänkin, jos kyse on merkkihuoltamosta. Toisen viisisataa voi käyttää vaikka uuteen hellaan ja jääkaappiin, ja vielä jäisi neljä tuhatta euroa vaikka koko perheen lomamatkan ostamiseksi hyvästä tarjouksesta. Kannattaa kuitenkin ottaa lainaa vain sen verran kuin oikeasti tarvitsee, ja ennen kaikkea vain sen verran, kuin pystyy nopeasti maksamaan pois. Pikaluotoissa on tyypillisesti korkea korko, joten kannattaa ottaa pikaluottoa vain niissä tilanteissa, kun jokin meno on hoidettava nopeasti. Kaikkiin muihin tarpeisiin kannattaa hakea pankkilainaa, vaikka hakemuksesi käsittelyyn voikin kulua moninkertainen aika, tai kilpailuttaa rahoituslaitosten kulutusluotot, joissa on paljon edullisempi korko kuin pikaluottotyyppisissä rahoitustuotteissa.

Mitä pitää ottaa huomioon pikaluottoa hakiessa?

Kuten jo edellä todettiin, pikaluottoa hakiessa kannattaa ottaa huomioon se, ettei ota liikaa lainaa. Lainaa ei kannata ottaa enemmän kuin tarvitsee, varsinkin jos tietää, että raha tyypillisesti polttelee taskussa. Silloin on kiusaus kuluttaa koko lainasumma, eikä tehdä ylijäävällä osalla ylimääräistä lainanlyhennystä. Lisäksi pitää suhtautua ankaran totuudenmukaisesti omaan lainanmaksukykyyn, eikä ottaa enempää lainaa, kuin pystyy maksamaan pois. Jos lainan takaisinmaksun kanssa on ongelmia, saattaa menettää omat luottotietonsa ja joutua ulosottoon.

Scale

Lisäksi kannattaa aina kilpailuttaa lainanantajat, myös silloin, kun on kiire. Kaksi eri pikaluottoja tarjoavaa yritystä saattaa tarjota lainaa huimalla hintaerolla. Toisen lainapalvelun tarjoaman pikalainan todellinen vuosikorko saattaa olla 25, kun taas toisen 250 %! Lainan korkoon ei juuri kannata kiinnittää huomiota, koska lainan korko ei kerro paljoakaan siitä, mitkä ovat pikalainan todelliset kustannukset. Rahoituslaitokset mainostavat toinen toistaan edullisempia lainakorkoja, mutta samaan aikaan kun ne laskevat lainakorkoja, ne nostavat lainan kuukausittaisia kuluja, esimerkiksi kuukausimaksua, laskutus- tai tilinhoitopalkkiota ja maksamisesta aiheutuvia käsittelykuluja. Kaikki nämä kulut yhdessä lainan (nimellis)koron kanssa muodostavat lainan todellisen vuosikoron, ja se on se asia, mihin pitää kiinnittää huomiota.

Katso myös se, tarjoaako jokin pikaluottoja välittävä yritys ilmaista laina-aikaa. Joskus voi bongata kampanjan korottomasta kahdesta viikosta tai kuluttomasta ensimmäisestä kuukaudesta. Muista kuitenkin aina tarkistaa, saako lainan maksaa pois etuajassa, vai aiheuttaako se kohtuuttomia kustannuksia. Olisi ikävä joutua maksamaan parin sadan lainaa pois monta kuukautta ja maksaa monet kuukausimaksut, vaikka olisi mahdollisuus maksaa laina pois jo ensimmäisen kahden viikon kuluttua.